torstai 18. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu vai kuuluuko mitään?

Pentujenn kolmannen elinviikon jännitysvaihe on se, milloin niiden korvat alkavat toimimaan.  Tässä kisassa Zira taisi viedä voiton.  Se oli selkeästi aktiivisempi jo pelkän puheen perusteella, kun pentulootan vieressä niille jutteli.

Liikettä lisää ja Zenjalle tuskaa

Silmien avautuminen tietenkin saa pennut liikkeelle jo ihan toiseen tahtiin.  Hassuja ne kyllä ovat kun yrittävät kipittää jotain kohti, ja menevät mukkelis makkelis tai yrittäessään petona hyökätä jotain kohti ja haukkaavat sitten hiukan ohi, kun ei se silmän ja kuonon yhteispeli vielä ihan täysillä toimi.

Zenja on ihan pulassa näiden kanssa, kun ne touhuavat taas iin paljon enemmän, ettei järjestys pysy pentulootassa millään yllä.  Aina kunn pennut läytävät jonkin uuden vaihteen, Zenja yrittää niitä vähän komennella, mutta luovuttaa sitten lopulta, ikään kuin tuumaten, että nuo pikkuotukset ovat toivottomia tapauksia.

Painimisen lisäksi pennut esittävät jo metsästyskäytöksen alkeita.  Etenkin Ziran on jo mielestään suuri saalistaja, kuten videolla näkyy.



Ruokaa!

Kolmeviikkoissynttärien tienoilla pennut ovat jo saaneet ensimmäiset kosketuksensa kiinteään ruokaan.  Ensimmäisenä ne saivat maistaa kananmunan keltuaista sormenpäästä.   Seuraavaksi sormista löytyi broilerin jauhelihaa.  Kumpikin uusi makuelämys oli kaikille kovin mieluinen, ja jos koordinaatiokyvyn puutteita ei lasketa, syöminen sujui ahnaasti ja mallikkaasti kaikilta - erityisen ahneita tuntuvat olevan Zira ja Zen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti